Vakuusluovutus

Lakiwiki

Vakuusluovutuksella tarkoitetaan oikeustoimea, jossa velallinen luovuttaa velkojalle omaisuuttaan vakuudeksi joko uudesta tai (tyypillisemmin) vanhasta velasta. Tällainen luovutus yleensä naamioidaan kaupaksi, jossa velkoja saa omistuksen itselleen välittömästi, mutta hallinta- ja käyttövalta jätetään velalliselle. Velalliselle kirjataan myös oikeus hankkia itselleen takaisin täysi omistajanasema maksamalla koko velkasumma. Panttioikeudesta tällainen järjestely eroaa nimenomaan siten, että julkivarmistusta hallinnan siirron tms. muodossa ei tapahdu.^[1]

Konkreettinen esimerkki voisi olla tilanne, jossa luotonantaja L vaatii jo pitkään kestäneen velkasuhteen kuluessa vakuutta velalliselta V. Vakuusjärjestelynä sovitaan, että V myy maatilallaan käyttämänsä traktorin L:lle niin, että kauppasummaksi kirjataan L:n antama luoton määrä, ja summa kirjataan heti kokonaan maksetuksi. Traktori jätetään kuitenkin V:n käyttöön, eikä kolmannella osapuolella ole mitään keinoa havaita, että kone on itse asiassa erotettu V:n omaisuudesta. V:n omaisuudessa traktori korvautuu muotoamisoikeudella, siis mahdollisuudella saada traktori jälleen täysin omistukseensa maksamalla kauppahinta takaisin L:lle.

Vakuusluovutus on oikeustoimena ns. dissimulaatio eli oikeustoimi, jonka todellinen tarkoitus ei ole se miltä sopimus ulkoisesti vaikuttaa.

Oikeudellinen käsittely

Suomen oikeus ei tunnusta irtaimen vakuusluovutukselle pätevyyttä suhteessa kolmansiin osapuoliin. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi edellä kuvatussa esimerkissä traktori voitaisiin edelleen ulosmitata V:n velasta, vaikka se muodollisesti olisikin L:n omaisuutta. Osapuolten kesken sopimuksella on kuitenkin merkitystä sikäli, että mikäli V jättää velkansa maksamatta, hän ei voi estää L:ää realisoimasta traktoria ja ottamasta sen hinnasta velkasummaansa. OikTL 37 §:n lex commissoria -kielto kuitenkin pakottaa L:n tilittämään mahdollisen ylijäämän V:lle.

Mikäli irtaimen esineen vakuusluovutuksella on muukin ulottuvuus kuin keinotekoinen kauppakirja - eli käytännössä esineen hallinta on jollain kolmannen osapuolen havaittavissa olevalla tavalla siirretty pois velalliselta - voidaan vakuusluovutukselle antaa sama merkitys kuin panttioikeudelle. Tällöin kyse on vain siitä, että L:n ja V:n välinen sopimus on ollut harhaanjohtavasti muotoiltu, mutta L:lle voidaan kuitenkin myöntää panttivelkojan aseman kaltainen suoja kolmansia vastaan.

Kiinteistöjen osalta vakuusluovutukseen suhtaudutaan torjuvasti myös osapuolten välillä. Esimerkiksi tapauksessa KKO 1965-II-57 määräalan luovutuksen ei katsottu tapahtuneen, koska kauppakirjan todellinen tarkoitus oli vain vakuuden myöntäminen. Kiinteistöoikeudessa asia vakuusluovutuksen tarve on toisaalta vähäisempi siksikin, että täysin kelvollinen ja kolmansia osapuolia sitova panttaus voidaan tehdä kirjauspantilla nimenomaan siten, että velallinen säilyttää panttikohteen hallinnan. Jos vakuustarkoitus on näytetty toteen, ei vakuusluovutuksena tehty kiinteistön valekauppa sido tietenkään myöskään "myyjän" eli velallisen velkojia ulosotossa tai konkurssissa.^[1]

Lähteet